Kohti San Franciscoa

 

 

Losin jälkeen meillä oli oikeastaan yksi ja ainoa määränpää. San Francisco. Nyt alkoi ajaminen Highway 1 pitkin aina Friscoon asti joka oli reissumme viimeinen etappi.

 

Pysähdyttiin kaupunkiin nimeltä Morro Bay ja päätettiin jäädä yöksi ja jatkaa aamulla määränpäähän.

 Koko rannkko oli täynnä mielettömiä maisemia ja pieniä kaupunkeja. Ehdottomasti ajamisen arvoinen tie.

 

 

Valitettavasti sää vaihteli todella paljon.

 

'

Tavatiin kavereita matkalla!

 

 

Morro Bay

 

Tästä oli hyvä jatkaa

Hoover Damilta Los Angelesiin

Kun Vegasin hulina riitti, oli aika ajaa auton nokka kohti rannikkoa ja Los Angelesin kukkuloita. 

Ensiksi oli kuitenkin pysähdyttävä legendaarisella Hoover damilla sekä kuuluisissa Outleteissa ennen Californian puolelle ajamista.

Päivä oli ennätys kuuma ja asteita tuntu olevan reippaasti yli 40. Kaiken sen kuumuuden keskellä oli sen verran tukala olla joten minä, Jarno ja Janika jäätiin istumaan ihanan viileään autoon suosiolla kun muut lähtivät paahtavaan helteeseen katsomaan patoa.

Matkalla Losiin pysähdyttiin tosiaan yhdessä alueen isoista Outlet myymälöistä. Suosittelen kyllä jos matkan varrelle sattuu, niin käymään! Itselläni tarttui mukaan mm. kahdet Levikset hintaan 40 euroa. Ei paha reissu lainkaan.

Hoover Dam

Kun shoppailut Outletissa oli tehty, oli aika ajaa vihdoin Losiin. Paikalle saavuttiin myöhään illalla ja saatiin Hollywood Boulevardilta oikein mukavasta motellista huone. Vaikka silmät meinasivat painua kiinni, oli kuitenkin vedettävä uudet Levikset jalkaan ja lähdettävä tsekkaamaan paikallisen bändin keikka.

Kaupunki vaikutti niin mukavalta ja kiinnostavalta, että siellä olisi halunnut viettää aikaa enemmänkin. Valitettavasti keikalta oli riennättävä nukkumaan ajoissa sillä seuraavana päivänä oli aika jatkaa jälleen matkaa. Aikaa oli kuitenkin sen verran, että kerettiin käydä ajamassa Mulholland Drivella sekä ihailemassa Beverly Hillsiä. Voin sanoa, että olihan se aika mukavaa ajella Camarolla katto auki siellä kukkuloilla! 

Hyvät fiilikset jäi Losista ja kyllä sinne on joskus palattava takaisin.

 

 

 

 

Las Vegas kuvia

 

Strathosphere jossa huvipuisto ylhäällä

Venetsia

Joka kulmassa oli tuollaisia baareja joista sai itse valita Margaritan maun sekä lasin koon.

Rooma

Käytiin kattomassa muuten Villen ja Jarnon kanssa Davidin showta!!

Grand Canyonin hiljaisuudesta Las Vegasin vilskeeseen

Sunnuntaina on aika valloittaa Grand Canyon. Herätys on aamulla ennen seitsemää ja pienen tuumailun jälkeen porukka jakaantuu kahtia. Jussi, Janika ja Pate päättävät katsastaa sekä etelä että pohjoispuolen kanjonista, kun meille muille riittää pohjoispuoli.. Pohjoisöuolen porukka päättää myös ajaa illalla Las Vegasiin saakka, joten ennen matkaan lähtöä päädymme varaamaan myös majoituksen. Pienen harkinnan ja mielipiteiden vaihdon jälkeen päädymme ottamaan 50 neliön suitet poreammeella signature nimisestä hotellista. Hotelli on luonnollisesti viiden tähden pulju..

Hotellivarauksen tehtyämme suuntaamme matkaan kohti Grand Canyonin pohjoispuolta. Ensimmäiset puolitoistatuntia taittuu erämaan keskellä, mutta sen jälkeen alkavat maisemat! On olo kuin ajaisi jossain autopelissä' kun tie alkaa kiemurrella kohti kanjonin pohjaa ja takaisin ylös. On pakko testata hieman Camaron ominaisuuksia, kun nopeusrajoitus sen kerrankin mitkaisella tiellä sallii. Kanjonimaiseman jälkeen suunaamme nopeasti ylöspäin ja löydämme tien, joka vie varsinaisen Grand Canyonin pohjoispisteeseen. Lämpötila on tässä vaiheessa laskenut 40 asteesta alle 20 asteeseen. Tie joka vie kanjonin reunalle on hyväkuntoinen metsätie, matkaa highwayltä kertyy noin 40km. Matkalla näimme myös peuroja sekä oravia, kai siellä muitakin eläinlajeja liikkuu.


Matkalla kanjonille pysähyttiin ihailemaan maisemia

Perille päästyämme maksoimme autokohtaisen puistomaksun 25 dolsua. Eikun auto parkkiin ja ihmettelemään. Ja kyllähän sitä ihmettelemistä riittikin. Oli aivan kuin olisi maailman reunalle saapunut. Näitä maisemia ei vain voi sanoin tai kuvin kuvailla, ne on vaan itse koettava. Vaellettiin aikamme kanjonin reunalla ja käytiin syömässä näköalaravintolassa.

Nyt oli aika suunnata kohti Las Vegasia. Matkalla sinne poikkesimme jälleen yhten uuteen osavaltioon, eli Utahiin. Matkalla kohti Vegasia huomasimme lämpömittarin kohoavan jälleen hurjiin lukemiin. Noin tuntia ennen Vegasia kun pysähdyimme huoltoasemalla, oltiin päästy jo uuteen ennätyslukemaan, eli 44 astetta varjossa (kello oli lähes kahdeksan illalla).

Oli aika mieletöntä istua autossa tien päällä pimeellä ja nähdä yhtäkkiä vegasin valot loistavan edessä. Vau. Oli todella epätodellinen olo ja suut loksahti auki kaikilla kun saavuttiin kohti Stripiä etsimään hotelliamme. Pian löysimme kuitenkin hotellimme parkkipaikan ja suuntasimme check inniin vain huomataksemme, että olimme väärässä hotellissa. No oikeaan hotelliin pääsi sisäkautta joten raahasimme tavarat 10 minuutin kävelymatkan päähän ja kirjauduimme sisään signature hotelliin. Hotellilla oli yhteensä 3 tornia ja valitettavasti saatiin juuri se kaukaisempi, mutta fiilis oli niin mieletön joten se oli pientä loppuenlopuksi.

Kun pääsimme huoneeseen, oli kaikilla taas monttu auki 'mitä v*****'. Huone oli kertakaikkiaan mahtava. Meillä (Oona&Ville) oli parveke suoraan stripille noin sadan metrin korkeudessa. Mainittakoon huoneesta vielä kahden hengen jacuzzi josta pystyi katsomaan kylpyhuoneen televisiota (valot luonnollisesti putyi himmentämää haluamalleen tasolle), wcn puhelin ja käsittämättömän leveä ja ihana sänky. Kyllä nyt kelpaa! Vegas on hieno paikka jossa normaalituloinen kaveri voi kokea hieman ylellisyyttä!!!

näkymä meijän parvekkeelta!!

Meijän hotelli

osa huoneesta

Käytiin vielä nopeasti katsomassa hieman kaupunkia ennen kuin painuttiin untenmaille.

Teksti: Ville & Oona

Kuvat: Oona

Viva Las Vegas

Tuli nukuttua varmaan parhaiten tässä hotellissa koko reissun aikana. Täydellinen iso sänky ja aamulla ei kiire mihinkään. Oli ihana aloittaa aamu hitaasti poreammeilemalla ja hieman karttaa tutkiessa.

Päätettiin mennä testaamaan aamupalaksi buffetti. Vegasissa kun kerran oltiin. Löydettiin sopivan hintainen  Imperial Palacesta muistaakseni ja suunnattiin Monoraililla sinne. Suosittelen muuten kaikille (erityisesti kesällä, kuumalla) tuota Monoraililla liikkumista. Koska etäisyydet tuntuivat sillä kuumuudella todella pitkiltä, oli tämä vaihtoehto paljon mukavempi kuin kävely. Kertalipun hinnaksi tuli 5 dollaria ja kokopäivä 12 dollaria. Lisäksi kannataa tarkkailla asemilta ja hotelleilta saatavia kuponkeja joissa voi olla hyviä tarjouksia lipuista.

Buffetin hinta oli muistaakseni 13 dollaria ja kyllä koko rahan arvoista. Pöydät notku ruokaa  ja kaikille löytyi jotakin. Jos malttaa liikkua hieman Stripin ulkopuolelle voi buffetteja löytää helposti jopa 5 dollarilla.

Kun maha oli täynnä ruokaa ja jälkkäri jäätelöä, jatkettiin monoralilla eteenpäin kohti Strathosphereä.

Vegasin Stripin päässä oleva korkea torni jossa maisemien katselemisen lisäksi hurjapäisimmät voivat testata hurjat laitteet joita löytyy kolme kappaletta. Startospheressä aika kului mukavasti ja olikin aika suunnata vilvoittelemaan kylmän oluen ja margharitojen pariin sisätiloihin. Pienen lepäämisen jälkeen saapui pimeä ja kaupunki heräsi eloon. Päätettiin lähteä tutkimaan kaupunkia ja hämmästelemään.  Oluet käteen ja menoksi. Vegasia on aika vaikea sanoin kuvailla, se on kaupunki joka on itse koettava.

 Itse suuntasin seuraavana päivänä kiertelemään Vegasin ostos tarjontaa joka oli laaja, ehkä vähän liian kallis kuitenkin omalle budjetille. Suuntasin lähimpään ostoskeskukseen nimeltä Fashion Show ja onneksi sieltä löytyi pari halvempaa kauppaa ja sain ostettua muutaman kivan matkamuiston itselleni. 

Kun kaupungin vilinään ja meininkiin tottui, alkoi Vegas tuntua oikeastaan ihan mukavalta. Olen sitä mieltä, että siellä kannattaa viipyä jopa kahta yötä pidempi aika, jättää aivot narikkaan ja ottaa kaikki irti siitä kaupungista.

Santa Fe

Lauantaina heräillään sateiseen Santa Fe:hen. Velipojan kanssa päätetään käydä aamukahvin jälkeen pyykkäämässä. Lähin itsepalvelupesula löytyy kuitenkin parin kilometrin päästä ja sinne tehdään reilun tunnin mittainen visiitti.

Tämän jälkeen suunnataan katsomaan kaupunkia. Kaupunki on täysin erilainen tähän mennessä kokemistamme. Pilvenpiirtäjät loistavat poissaolollaa. Ja tilalla on meksikolaistyylisiä matalia rakennuksia. Kaupunki itsessään on täynnä taidetta. Erilaisia gallerioita löytyy runsaasti ja käsitöitä on tarjolla runsain mitoin. Kierrämme näitä putiikkeja läpi ja jotain tarttuu mukaankin. Käymme lisäksi usan vanhimmassa kirkossa. Valitettavasti sää ei vaan suosi Santa Fen vierailua, sillä vettä tulee välillä reilustikin. Ensimmäinen kerta kun sää ei suosi matkalaisia

Iltapäivällä päätämme jatkaa matkaa. Mitään päämäärää ei tällä kertaa ole, vaan tarkoituksena on suunnata kohti Grand Canyonia. Tällä kertaa liikumme Interstatea pitkin, sillä matkaa on melkoisesti ja vaihtoehtoist a reittiä ei käytännössä ole. Välillä poikkeamme ajamaan legendaarista route 66:sta ihan fiiliksen vuoksi. Matkalla meidät yllättää valtava ukkoskuuro. Moottoritiellä nopeus täytyy sateen takia tiputtaa noin 30km tunnissa, sillä näkyvyyttä ei ollut. Alku iltapäivästä saavumme navajo intiaa ien reservaattiin ja käymme katsastamassa pienen nähtävyyden nimeltä window rock. Ikkunakiven jälkeen korkkaamme ensimmäistä kertaa subwayn tällä mantereella ja pienen neuvonpidon jälkeen päätämme su unnata flagstaf nimiseen paikkaan yöksi, sillä sieltä on enään lyhyt matka Grand Canyonille. saavumme Flagstafiin noin klo 22 illalla ja joudumme etsimään majoitusta noin tunnin verran, sillä motellit ovat järjestään loppuunvarattuja tai liian kalliita. Lopulta majapaikka kuitenkin löytyy ja pääsemme nukkumaan noin puolen yön aikaan.

Santa Fe

Teksti: Ville

Kuvat: Oona

Roswell

Roswell

Herätys Budget Innissä kännykän tuttuakin tutumpaan piippailuun. Arki tai loma niin aina sama ääni kaikuu kallossa kello varttia vailla seittemän. Välillä lomailussa ja duunissa tuntuu olevan samoja elementtejä: herätys ja sitten liikkeelle. Motellin aamupala on ihan perus motellitasoa: muroja, kahvia ja donitsia. Kyllä tällä jaksaa tutkailla paikan ihmeellisyyksiä.

Nyt siis ollaan paikassa jossa tapahtyi kummia vuonna 1947. Ufo syöksyi maahan muutaman kymmenen mailin päässä Roswellin kaupungista ja teki paikasta maailmankuulun. Paikallinen cowboy löysi maahansyöksyneen ufon tiluksiltaan ja kertoi siitä paikalliselle sheriffille. Maahansyöksyssä loukkaantuneet alienit vietiin hoitoon paikalliseen sairaalaan. Sitten armeija tuli paikalle, pimitti tiedot ja ufon hylyn sekä alienit itsellään ja sanoi kyseessä olleen säähavaintopallon.

Tässä kaupungissa ufot on SE juttu. Katulamputkin ovat alienin pään muotoisia. Valitettavasti vain kansainvälinen ufo-festivaali on ollut juuri edellisenä viikonloppuna jolloin olisi asiantuntemusta ollut paikalla enemmän kuin lääkäri määrää. Matkamuistomyymälöistä saa alien kuvalla varustettua melkein mitä tahansa, mutta me tyydymme pelkkään ufo-olueen. Tosin sitäkin on tarjolla neljää eri sorttia. Kaikkia on maistettava ja hyviä ovat. Aivan pakollinen nähtävyys ja kaupungin ykkösjuttu on ufo-museo. Siellä on yksityiskohtainen kertomus vuoden 1947 tapahtumista ja tapahtumissa mukana olleiden ihmisten valokuvia. Esillä on valokuvia ufosta ja skeptikoille annetaan selityksenä, että hopeanvärinen lentävä esine on ollut tuohon aikaan syrjäseudulla asuville ihmisille täysin ennen näkemätön juttu, kuin vieraalta planeetalta. Hienointa museossa on nimettömänä pysyttelevän maahansyöksyä tapahtumahetkellä tutkineen armeijan työn tekijän lahjoittama kappale ufoa jonka hän oli aikoinaan pöllinyt onnettomuuspaikalta. Metallinpala on pieni ja paksun lasin takana, mutta lähtöisin toiselta planeetalta!

Eilisiltaisen ravintolan salaattipöytä oli paras mitä tällä mantereella on nähty ja sinne mennään uudestaan syömään ennen kuin lähdetään jatkamaan matkaa. Mahat täynnä lähdetään ajelemaan kohtin New Mexicoa ja Santa Fen kaupunkia. Kartasta löytyy mielenkiintoinen pikkutie jota pitkin ajellaan. Vastaan tulee valitettavasti pelkkiä pick uppeja. Yhtään ufoa ei valitettavasti bongata vaikka yhdeksän silmäparia tuijottaa silmäkovana ympäröivää maastoa. Pari kaurispeuraa kyllä ruokailee tienvarressa, mutta yhtäkään vihreäpäistä isosilmää emme bongaa :(

Pienet tiet johdattavat retkikuntamme pitkin turquoise routea joka on kuuluisa maisemistaan ja turkoosista kivestä valmistettuja koruja ynnä muuta myyvistä käsityöpajoistaan. Olemme tosin liikkeellä sellaisena ajankohtana että liikkeet ovat kiinni mutta maisemia voimme ihailla ja valokuvata. Seutu on karua eik äkovin varakkaan näköistä. Yhdessä pikkukaupungissa on kyltit joissa pyydetään kunnioittamaan paikallista elemänmenoa ja kielletään valokuvaus kaupungissa.

Pääsemme perille Santa Fe:hen juuri ennen pimeää ja löydämme hetimiten motellinkin jossa on tilaa kaikille. Illalliselle pääsemme toiseen ravintolaan johon yritämme ja sen jälkeen osa lähtee goisaamaan kun porukan toinen puoli lähtee vielä katsastamaan Santa Fe:n baaritarjontaa.


Teksti: Mikko
Kuvat: Oona